north and south north and south north and south north and south

NORTH & SOUTH


North & South on suomalainen riippumaton levy-yhtiö, joka uskoo taiteilijan vapauteen, korkeaan laatuun ja innovatiiviseen promootioon. Jokaisen projektin on oltava yhtiön ykköstuote, jonka eteen tehdään kaikki voitava.

Jos sinä teet levyn yhtiöllemme, me uskomme sinuun. Silloin sinulla on oltava sananvaltaa myös studiossa. Tarjoamme asialliset puitteet ja ammattitaitoisen tuottajan palvelut. Käytämme parhaita saatavilla olevia muusikoita, äänittäjiä, miksaajia ja masteroijia. Vuosien varrella olemme löytäneet ammattilaisia, joihin luotamme. Jos kappale vaatii aidot viulut tai torvisektion, emme tingi laadun kustannuksella. Koneellisesti soitetuista jäljitelmistä harvoin kukaan on ylpeä.

Tinkimätön konsepti on tuonut myös menestystä. Olemme tuottaneet CD-levyjä, jotka ovat saavuttaneet sekä singleversiona että pitkäsoittona kultalevyn. Artistimme ovat esiintyneet merkittävissä tapahtumissa, mm. olympialaisissa tasavallan presidentille. Julkaisemamme kappaleet ovat nousseet radioiden soittolistojen kärkisijoille ja soineet tunnussävelminä.

Jos sinulla on haaveita kansainvälisestä menestyksestä, mikä sen hienompaa. Olemme valmiita aukaisemaan ovia ulkomaille, yhtä hyvin olemme tyytyväisiä vain kotimaan markkinoille tähtäävään artistiin tai yhtyeeseen.

Pääasia on, että tehdään yhdessä hienoa ja ennakkoluulotonta suomalaista musiikkia. 





 
etusivu

etusivu
© 2005 Pohjoinen & Etelä Media Company Oy web design :: delonet